Tahko, savolainen perusmatka
Siinä se nyt on, meikäläisen kisakesä. Tahkon jälkeen tuntuu niin hyvältä että olisi ollut hauska kisata vielä Vierumäelläkin, mutta Janosikin kisaan on siitä vain viikko enkä halua ottaa riskiä etten ehdikään palautua riittävästi, vaikka tänä kesänä kisoista palautuminen onkin ollut huomattavasti nopeampaa kuin vuosi sitten. Mutta sitten itse Tahkoon. Vuosi sitten tein siellä ensimmäisen perusmatkani aikaan 3:00:13 ja tänä vuonna tavoitteena oli luonnollisesti parantaa aikaa viime vuodesta. Omassa mielessäni haaveilin jopa 15 minuutin parannuksesta, joka olisi ehkä jollain tavalla ollut mahdollisuuksien rajoissa, mutta olisi vaatinut venymistä ja lähes täydellistä onnistumista joka osa-alueella. Niin hyvään onnistumiseen en tällä kertaa päässyt, vaan kellotin maalissa 2:52:05, mikä tiesi reilun 8 minuutin parannusta omaan ennätykseeni. Vaikka jäinkin aika paljon sekä kärjestä että toivomastani ajasta, niin olen oikeastaan silti tosi tyytyväinen suoritukseeni, sillä se oli henkisesti