Pohjalla
Sain keskiviikkona kevään harjoitusohjelman toukokuulle saakka. Oloni on kaksijakoinen. Edessä on tosi kivoja ja haastavia treenejä, haluaisin päästä testaamaan itseäni ja näyttää että pystyn onnistumaan. Kuitenkin olen hirveän väsynyt ja itseluottamukseni on hauras. Vaikka kuinka haluaisin harjoitella, tuntuu ettei kulje, seinä nousee pystyyn ja takaiskuja tulee tämän tästä. Ajoittain tunnen itseni epäonnistujaksi, toisinaan vain kärsimättömäksi. Kuinka haluaisinkaan olla jaksava, energinen ja itsevarma. Kuinka kaukaiselta tuo kuva näyttääkään väsymyksen ja kyynelten läpi. Kevyt viikko on päättymässä, takana on vajaat kuusi tuntia matalasykkeistä harjoittelua. En tällä viikolla seurannut ohjelmaa muuten kuin tuon viikkorytmityksen osalta, vaan tein vain niitä juttuja jotka tuntuivat hyvältä kehon ja mielen tuntemuksiin peilaten. Käytännössä se tarkoitti tiistaina vastusajoa, keskiviikkona uintia, perjantaina ja lauantaina kevyttä hiihtoa jäällä auringonpaisteessa sekä olympialaiste