Let me tri!

Päälimmäisenä mielessä on ilo sekä tyytyväisyys, ehkä myös helpotus ja jopa innostus. Sääksitriathlonin jälkeen treeni on ollut taas niin vaikeaa taaperrusta että ajatus tulevista kisoista tuntui raskaalta ja vastentahtoiselta. Kuitenkin nimi oli jo listassa, Strömman triathlonin perusmatkalla, eikä kisasta vetäytyminenkään ilman pätevää syytä olisi tuntunut hyvältä. Niinpä lauantaina pakkasin kilpailuvarusteet, tein viimeistelytreenin ja hurautin rankkasateessa oman kisahuoltajani kanssa Ruotsinpyhtäälle Loviisaan, missä yövyimme ennen kisaa.  Perillä ilma oli sateisen ajomatkan jälkeen kirkas ja aurinkoinen. Vanha ruukkikylä oli kaunis ja viihtyisä vierailukohde jo sinällään, mutta varsinkin triathlonkisan tapahtumapaikaksi kerrassaan loistava. Uintireitti kulki rauhallisesti virtaavassa joessa, pyöräilyyn oli suljettu liikenteeltä melko hyväkuntoinen asvalttitie 10 km matkalta ja juoksuosuus kiersi 5 km pituisen lenkin metsäistä ja kumpuilevaa hiekkatietä. Ki

En tiedä mitä haluan. Joka toinen päivä tekee mieli lopettaa triathlonin harrastaminen ja myydä pois kaikki välineet, joka toinen päivä taas tuntuu että  jatkan tavalla tai toisella. Useamman viikon ajan on tuntunut enimmäkseen siltä ettei ole energiaa tai motivaatiota, mieliala on usein raskas ja alavireinen.  En tiedä mitä jaksan. Itken milloin mistäkin, välillä vain väsymystä, välillä ahdistusta siitä etten saa itsestäni enempää irti. Keho tuntuu usein voimattomalta, en ehkä ole syönyt tarpeeksi. Välillä on hyviä päiviä ja kaikki tuntuu paremmalta, toiveikkuus herää. "Ehkä ei kannata vielä luovuttaa", ajattelen. En tiedä mitä teen kisojen kanssa. Tämä kesän saati ensi vuoden. Sääksessä oli oikeastaan kiva käydä, kun ei ollut mitään tavoitteita. En osaa kuvitella että jaksaisin tosissani tavoitella tänä kesänä enää mitään, paitsi tasaisempaa mielialaa ja parempaa oloa. Ehkä en tällä hetkellä saa treeneistä iloa ja ehkä ne nyt ottavat enemmän kuin on antaa. Tai e

Eilen aloitin kisakauteni perusmatkalla (1,5 km - 45 km - 10 km) Nurmijärven Kiljavanrannalla järjestetyssä Sääksitriathlonissa. Kuten edellisessä blogitekstissäni kerroin, kilpailemisen aloittaminen välivuoden jälkeen jännitti minua kovasti ja lähdinkin tähän kisaan tavoitteena saada ehjä ja henkisesti hyvä suoritus.  Saavuimme kisapaikalle vasta pari tuntia ennen starttia, joten kisareittiin ei juuri ollut aikaa tutustua. Onneksi kilpailun Facebook-sivuilla oli edellisenä iltana mainittu pyöräreitillä olevasta huonokuntoisesta osuudesta, joten osasin asennoitua ajamaan tuon pätkän varovaisesti. Irrotin pyörästä satulan takana olevat juomapullotelineet, sillä kyseiset telineet eivät juuri kestä töyssyjä ja pullot lentävät herkästi pientareelle. Tyhjinä pullolineet olisivat olleet turhat, ja ainakaan ne eivät hajoaisi jos sattuisin kaatumaan. Pitää silti jatkoa varten etsiä paremmat telineet, mutta perusmatkan pyöräosuudelle riitti hyvin se nestemäärä joka mahtui ohjaamon aeropulloon,