Finntriathlon-leiri 26.-28.01.18
Toissa viikon perjantaina pakkasin triathlonpyörän, ajovastuksen ja pari kassillista urheiluvarusteita vanhemmiltani lainaksi saatuun autoon ja ajelin Jyväskylästä Vierumäen urheiluopistolle Finntriathlonin viikonloppuleirille. Viime aikoina vaivanneen alipalautumisen vuoksi otin leiriä edeltävän viikon hyvin kevyesti; kävin vain tiistaina puntilla ja keskiviikkona uimassa tekniikkaa Sprinttitallin Marlene Niemen opastuksella. Maanantai ja torstai olivat lepopäiviä, perjantai matkapäivä, jonka iltana oli treeniä leirin ohjelman mukaisesti.
Saavuin Vierumäelle neljän aikaan, joten leirin alkuun klo 17.30 jäi hyvin aikaa. Kävin kuittaamassa avaimen hotellin respasta, ajoin Juurtolaan jonne minut ja osa muista leiriläisistä oli majoitettu ja kannoin tavarat sisään. Viikonlopun asumukseni oli mukava pieni rivitalohuoneisto, jossa oli kaksi makuuhuonetta, keittiö, kylppäri suihkulla ja kuivauskaapilla sekä vessa. Oikein passeli tarkoitukseensa, eli nukkumiseen, peseytymiseen ja vaatteiden vaihtoon. Paljon muuten emme aikaa siellä viettäisikään.
Ensimmäinen harjoitus oli pyörä-juoksuyhdistelmä urheiluhallissa, jonne lähdinkin pian syötyäni hiukan välipalaa ja vaihdettuani treenivaatteet ylle. Leirin "virallinen" aloitus luentokaaressa vaihtui lennosta epävirallisemmaksi alkuinfoksi juoksuradan nurkassa, kun lähes kaikki olivat kerääntyneet sinne kiinnittämään pyöriään harjoitusvastuksiin ja oli lopulta sama kuunnella ohjeistukset siellä. Minäkin aloitin pyörittämisen ensimmäisten malttamattomien mukana jo ennen ohjelman mukaista aloitusaikaa. Mieluummin överit kuin vajarit, you know. Leirin ohjaajina toimivat Finntriahlonin teräskaksikko Tiina Boman ja Antti Haqgvist sekä nuoremman polven triathlonisti Mira Leskinen. Meitä leiriläisiä oli kuulemma ennätysmäärä, 27 mahtavaa tyyppiä luomassa hyvää yhteishenkeä ja hikeä. Osa oli minulle aiemmilta leireiltä tuttuja kasvoja, osa ihan uusia tai ensikertalaisia.
Pyörittäminen tuntui aluksi tahmealta, aivan kuin jaloilla ei olisi mitään käsitystä mitä niiden pitäisi polkimilla tehdä. Jälkeenpäin vilkaisin harjoituspäiväkirjaa ja huomasin, että edellisestä pyörätreenistä oli kolme viikkoa, kun olin joutunut jättämään harjoituksia väliin flunssan ja väsymyksen takia. Samoin juoksu oli alkuun ryhditöntä, mutta harjoituksen edetessä keho aukeni ja hermosto rupesi heräilemään. Kun tuntumaa omiin vauhteihin tai tehoihin ei oikein ollut, meni ensimmäinen treeni tietysti aavistuksen liian kovaa, muttei onneksi niin pahasti yli että se olisi vaikeuttanut viikonlopun muita treenejä. Tein loppuverran pyörän päällä ja päätin harjoituksen kun sitä oli kestänyt 1 h 40 min. Veimme pyörät ja ajovastukset urheiluhallin lukolliseen varastoon ja suuntasimme suihkun kautta ruokailuun Country Clubille, jonka läheisyydessä majoituimme.
Lauantaina aloitimme aamun hyvin kevyellä ja lempeästi herättelevällä puolen tunnin juoksulenkillä. Ensimmäisen vartin hölkkäsimme nätisti niin hiljaa kuin osasimme, joten luonnollisesti piti käännöksen jälkeen paluumatka päästä pistelemään vähän reippaampaa tahtia. "Pitää pystyä puhumaan" -vauhti tuli kuitenkin varmistettua vierustoverin kanssa jutellessa. Itse asiassa olisin halunnut hölkätä hiljempaa varoessani vetämästä itseäni uuteen rasituskuoppaan, mutten malttanut päästää juttukaveria karkuun, enkä tietenkään voinut sanoa että ota hitaammin. Mutta eipä siinä kuinkaan käynyt, ja lopulta sykkeet olivat kuitenkin pysyneet täysin PK1-2 alueella.
Aamupalan jälkeen jatkoimme Pihkalan voimistelusalissa lihaskunto- ja taitoharjoituksilla. Tunsin oloni hieman väsyneeksi, mutta lämmittelyt salin ympäri hölkäten ja käsiä pyöritellen sekä erilaiset liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitteet tekivät hyvää tulevaa uintia ajatellen. Lopuksi Mira veti meille core-kuntopiirin, jotta keskivartalo olisi hereillä myös altaassa. Voimistelusalista siirryimme sitten rauhalliseen tahtiin samassa rakennuksessa sijaitsevan uima-altaan puolelle. Aamupalan ja lounaan välille jäisi monta tuntia, joten haukkasin tässä välissä banaanin. Altaalla jakaannuimme viidelle radalle oman uimatason mukaan. Kahden vuoden uintitaustalla päätin valita keskimmäisen radan. Siinä sitten kauhottiin rauhalliseen tahtiin n. 1 h 20 min tekniikkapainotteista ohjelmaa, ja iloitsin siitä että pystyin rauhoittamaan uintiani ja aistimaan veden liikkeitä ja painetta ympärilläni. Pituutta, tukea ja kannattelua kehoon, painetta ja otetta veteen, liukua, sulavuutta ja helppoutta... Kun joskus voisikin saavuttaa edes hipaisun siitä! Yritin pitää mielessäni sekä Marlenelta saamiani ohjeita että Antin ja Miran havainnollistamia vinkkejä. One day, some way... Ehkä joskus ne vielä loksahtelevat kohdilleen.
Vierumäen leireillä parasta on ruoka, ja se että nälkäisenä sitä saa syödä ihan kunnolla. Vaikka meillä oli lauantain aikana vain kolme yhteistä ruokailua, ei muita välipaloja hirveästi edes tarvinnut, kun aterioilla tuli syötyä hyvin. Toki pisimpien ruokailuvälien aikana oli hyvä ottaa jotain pientä, kuten mainitsemani banaani ennen aamupäivän uintia ja kenties energiapatukka tai ainakin energiapitoista juomista pitkän yhdistelmätreenin aikana. Lounaan jälkeen meillä oli päivän ainoa varsinainen tauko ennen päivän neljättä harjoitusta, ja tässä välissä kävin autolla lähimmässä Salessa täydentämässä eväitäni, joista tosin suurin osa kulkeutui syömättöminä kotiin.
Leirin toinen yhdistelmäharjoitus aloitettiin kolmelta lauantai-iltapäivänä ja se kesti noin kaksi tuntia riippuen siitä miten pitkät alku- ja loppuverryttelyt halusi tehdä. Vaihtoja tuli harjoituksen aikana kymmenen kappaletta ja sykkeet pyörivät ainakin meikäläisellä enimmäkseen VK-alueella, mutta kävin myös anakynnyksen yläpuolella vaikkei sinne asti ollut tarkoitus mennä (-mutta jonne Antti tiesi osan meistä joka tapauksessa ampuvan). Useille meistä tuli huomautuksia pyöritystekniikasta tai sen puutteellisuudesta, kun emme muistaneet viedä poljinta ala-asentoon kantapää edellä, jolloin jalan takaosan hitaammin väsyvät lihakset aktivoituvat paremmin. Meikäläisellä ne ainakin väsyvät hitaammin koska ne aina pinnaavat hommistaan. Tähän auttoi harjoitus jossa ajettiin hitaalla kadenssilla voima-ajoa, jolloin kantapää oli melkein pakko painaa edellä tai ainakin siihen ehti keskittyä paremmin. Muutaman kerran kun tätä veivattiin, alkoi haluttu tekniikka siirtyä myös nopeampaan pyöritykseen.
Peseydyttyämme ja syötyämme loppuilta kului Antin pitämän harjoittelun rytmittämistä käsittelevän luennon sekä Miran ja Tiinan vetämän lihashuollon parissa. Luennosta jäi mieleen että usein tavallisilla kuntoilijoilla harjoitusohjelman rytmittäminen koviin ja kevyisiin viikkoihin toimii kuin kommunismi, eli paperilla loistavasti mutta käytännössä ei ikinä, sillä kuormitukseen ja aikatauluihin vaikuttaa aina muu elämä, joka meillä ei-ammattiurheilijoilla vain harvoin on täysin optimaalinen harjoittelun ja kehittymisen kannalta. Luulen että Antin pointti tässä lausahduksessa ei ollut se etteikö harjoittelua kannattaisi jollain lailla rytmittää kovempiin ja kevyempiin jaksoihin, vaan se, että tuon rytmityksen tulisi nivoutua vaivatta mahdolliseen työ- ja perhe-elämään, tai mitä muita vastuita ja velvollisuuksia meillä onkaan. Tärkeintä on siis opetella kuuntelemaan oman kehon ja mielen viestejä ja katsomaan asioita kokonaisuuden kannalta. Yksittäisen treenin ei tulisi rikkoa tasapainoa, vaan ainoastaan horjuttaa sitä sen verran että elimistö kykenee vielä palautumaan ja superkompensaatio (suorituskyvyn kehittyminen) tapahtumaan. Itse en oikein vieläkään käytännössä osaa tätä, mutta sen merkitys on käynyt kantapään kautta selväksi ja yritän oppia ymmärtämään kokonaisuuden hallintaa yhä paremmin.
Vaikka illalla olo oli kieltämättä jo melko väsynyt, teki lihashuoltosessio kropalle palveluksen rankan päivän jälkeen. Hieroimme itseämme putkirullilla käyden kehon läpi pohkeista ylös päin alkuun hitaammin ja sitten vähän reippaammin rullauksin. Lopuksi venyttelimme vielä ylävartaloa parin avustuksella. Jostain syystä juuri yläkroppa tuntui olevan ihan jumissa, vaikken muistanut tehneeni sillä mitään erityisen raskasta. Aamun voimaharjoituksessa olimme kuitenkin kävelleet parin kanssa "kottikärryä", joten ehkäpä se sopivan erilaisena ärsykkeenä sai lihakset tuntumaan aroilta. Luennolla Antti oli sanonut, ettei mahdollista hierojaa kannata varata vielä alkuviikolle, vaan mieluummin aikaisintaan keskiviikolle, ja maanantain ja tiistain saattoi rohkeasti levätä. Niinpä vielä ennen nukkumaan menoa eräs luennolla hereillä ollut organisoi itselleen uuden hieronta-ajan maanantailta torstaille...
Sunnuntaina tiesin kyllä treenanneeni. Olo oli kaikkea muuta kuin kevyt, mutta aamupalalle raahauduttiin ja sieltä puuron ja jugurtin voimalla kämpän, josta kävin tässä välissä tyhjentämässä omat tavarani, kautta urheiluhallille pystyttämään kolmannen kerran harjoitusvastusta ja pyörää ajokuntoon. Edessä oli taas pari tuntia juoksua ja pyöräilyä, kuusi vaihtoa, hitaampia ja nopeampia poljin- ja ratakierroksia. Harjoitus oli kokonaisuudessaan kevyempi kuin edelliset, ja nyt osasin itsekin himmata paremmin (kun ei enää kovempaa jaksanut?!) enkä lähtenyt paukuttelemaan hirveitä vetoja. Pyörityksessä koitin miettiä kantapäätä, juostessa lantiota. Aina on kiva huomata joku uusi oivallus, joka auttaa parantamaan tekniikkaa. Kun supistan näitä lihaksia saan paremman tuen tänne ja juoksuni menee paremmin eteen päin. Kun pyöritän mielessäni vähän laajempaa ympyrää saan takareiden ja pakaran paremmin mukaan. Lopulta oman kehon oppiminen on itselleni ehkä se motivoivin tekijä, kuin loputon seikkailupuisto josta löytää aina uusia laitteita. Välillä se kyllä myös harmittaa, kun ei osaa käyttää niitä kaikkia, mutta silloin koitan muistaa olla kärsivällinen (uuden oppiminen vaatii paljon harjoittelua) ja kiitollinen kaikesta mitä olen jo saanut oppia.
Ennen leirin päättävää ruokailua oli vielä viimeinen uintiharjoitus. Edelleen keskivertouimarina valitsin keskiradan. Uimme jälleen rauhallista ja tekniikkapainotteista uintia noin 1 h 20 min ajan (ainakin jos oli saapunut altaalle jo ennen sovittua aloitusta ja nousi sieltä viimeisenä). Vaikka väsymys jo vähän painoi, uiminen tuntui aika hyvältä. Kaikenkaikkiaan viikonlopun aikana minulle kertyi noin kymmenen tuntia treeniä. Tällaisia määriä ei jaksaisi kotona vetää, eikä jatkuvasti olisi järkevääkään, mutta silloin tällöin tämän kaltaiset leirit tekevät ihan hyvää ja ovat kivaa vaihtelua omaan arkeen. Jos siis ruokaa ei lasketa, niin kyllä parasta on kuitenkin samankaltaisten seura ja lämmin yhteishenki. Jotenkin minulla on lähes sellainen tunne kuin tulisin toiseen kotiin kun saavun näille leireille, sillä ihmiset ovat niin välittömiä ja ystävällisiä toisilleen, ja osa on jo aika tuttujakin, että on helppo sulautua joukkoon ja olla siellä oma itsensä. Myös vetäjät, Tiina, Antti ja Mira ovat niin hienoja ja mukavia tyyppejä että hyvä ilmapiiri ei jää ainakaan heistä kiinni. Ainakin alustavasti olen sillä mielellä, että maaliskuussa käännetään ratti taas kerran Vierumäen suuntaan...
Kiitos vielä, Finntriathlon ja ihanat leirikaverit!
💜:llä Triathlonetar
Saavuin Vierumäelle neljän aikaan, joten leirin alkuun klo 17.30 jäi hyvin aikaa. Kävin kuittaamassa avaimen hotellin respasta, ajoin Juurtolaan jonne minut ja osa muista leiriläisistä oli majoitettu ja kannoin tavarat sisään. Viikonlopun asumukseni oli mukava pieni rivitalohuoneisto, jossa oli kaksi makuuhuonetta, keittiö, kylppäri suihkulla ja kuivauskaapilla sekä vessa. Oikein passeli tarkoitukseensa, eli nukkumiseen, peseytymiseen ja vaatteiden vaihtoon. Paljon muuten emme aikaa siellä viettäisikään.
Ensimmäinen harjoitus oli pyörä-juoksuyhdistelmä urheiluhallissa, jonne lähdinkin pian syötyäni hiukan välipalaa ja vaihdettuani treenivaatteet ylle. Leirin "virallinen" aloitus luentokaaressa vaihtui lennosta epävirallisemmaksi alkuinfoksi juoksuradan nurkassa, kun lähes kaikki olivat kerääntyneet sinne kiinnittämään pyöriään harjoitusvastuksiin ja oli lopulta sama kuunnella ohjeistukset siellä. Minäkin aloitin pyörittämisen ensimmäisten malttamattomien mukana jo ennen ohjelman mukaista aloitusaikaa. Mieluummin överit kuin vajarit, you know. Leirin ohjaajina toimivat Finntriahlonin teräskaksikko Tiina Boman ja Antti Haqgvist sekä nuoremman polven triathlonisti Mira Leskinen. Meitä leiriläisiä oli kuulemma ennätysmäärä, 27 mahtavaa tyyppiä luomassa hyvää yhteishenkeä ja hikeä. Osa oli minulle aiemmilta leireiltä tuttuja kasvoja, osa ihan uusia tai ensikertalaisia.
Lauantaina aloitimme aamun hyvin kevyellä ja lempeästi herättelevällä puolen tunnin juoksulenkillä. Ensimmäisen vartin hölkkäsimme nätisti niin hiljaa kuin osasimme, joten luonnollisesti piti käännöksen jälkeen paluumatka päästä pistelemään vähän reippaampaa tahtia. "Pitää pystyä puhumaan" -vauhti tuli kuitenkin varmistettua vierustoverin kanssa jutellessa. Itse asiassa olisin halunnut hölkätä hiljempaa varoessani vetämästä itseäni uuteen rasituskuoppaan, mutten malttanut päästää juttukaveria karkuun, enkä tietenkään voinut sanoa että ota hitaammin. Mutta eipä siinä kuinkaan käynyt, ja lopulta sykkeet olivat kuitenkin pysyneet täysin PK1-2 alueella.
Aamupalan jälkeen jatkoimme Pihkalan voimistelusalissa lihaskunto- ja taitoharjoituksilla. Tunsin oloni hieman väsyneeksi, mutta lämmittelyt salin ympäri hölkäten ja käsiä pyöritellen sekä erilaiset liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitteet tekivät hyvää tulevaa uintia ajatellen. Lopuksi Mira veti meille core-kuntopiirin, jotta keskivartalo olisi hereillä myös altaassa. Voimistelusalista siirryimme sitten rauhalliseen tahtiin samassa rakennuksessa sijaitsevan uima-altaan puolelle. Aamupalan ja lounaan välille jäisi monta tuntia, joten haukkasin tässä välissä banaanin. Altaalla jakaannuimme viidelle radalle oman uimatason mukaan. Kahden vuoden uintitaustalla päätin valita keskimmäisen radan. Siinä sitten kauhottiin rauhalliseen tahtiin n. 1 h 20 min tekniikkapainotteista ohjelmaa, ja iloitsin siitä että pystyin rauhoittamaan uintiani ja aistimaan veden liikkeitä ja painetta ympärilläni. Pituutta, tukea ja kannattelua kehoon, painetta ja otetta veteen, liukua, sulavuutta ja helppoutta... Kun joskus voisikin saavuttaa edes hipaisun siitä! Yritin pitää mielessäni sekä Marlenelta saamiani ohjeita että Antin ja Miran havainnollistamia vinkkejä. One day, some way... Ehkä joskus ne vielä loksahtelevat kohdilleen.
Vierumäen leireillä parasta on ruoka, ja se että nälkäisenä sitä saa syödä ihan kunnolla. Vaikka meillä oli lauantain aikana vain kolme yhteistä ruokailua, ei muita välipaloja hirveästi edes tarvinnut, kun aterioilla tuli syötyä hyvin. Toki pisimpien ruokailuvälien aikana oli hyvä ottaa jotain pientä, kuten mainitsemani banaani ennen aamupäivän uintia ja kenties energiapatukka tai ainakin energiapitoista juomista pitkän yhdistelmätreenin aikana. Lounaan jälkeen meillä oli päivän ainoa varsinainen tauko ennen päivän neljättä harjoitusta, ja tässä välissä kävin autolla lähimmässä Salessa täydentämässä eväitäni, joista tosin suurin osa kulkeutui syömättöminä kotiin.
Leirin toinen yhdistelmäharjoitus aloitettiin kolmelta lauantai-iltapäivänä ja se kesti noin kaksi tuntia riippuen siitä miten pitkät alku- ja loppuverryttelyt halusi tehdä. Vaihtoja tuli harjoituksen aikana kymmenen kappaletta ja sykkeet pyörivät ainakin meikäläisellä enimmäkseen VK-alueella, mutta kävin myös anakynnyksen yläpuolella vaikkei sinne asti ollut tarkoitus mennä (-mutta jonne Antti tiesi osan meistä joka tapauksessa ampuvan). Useille meistä tuli huomautuksia pyöritystekniikasta tai sen puutteellisuudesta, kun emme muistaneet viedä poljinta ala-asentoon kantapää edellä, jolloin jalan takaosan hitaammin väsyvät lihakset aktivoituvat paremmin. Meikäläisellä ne ainakin väsyvät hitaammin koska ne aina pinnaavat hommistaan. Tähän auttoi harjoitus jossa ajettiin hitaalla kadenssilla voima-ajoa, jolloin kantapää oli melkein pakko painaa edellä tai ainakin siihen ehti keskittyä paremmin. Muutaman kerran kun tätä veivattiin, alkoi haluttu tekniikka siirtyä myös nopeampaan pyöritykseen.
Peseydyttyämme ja syötyämme loppuilta kului Antin pitämän harjoittelun rytmittämistä käsittelevän luennon sekä Miran ja Tiinan vetämän lihashuollon parissa. Luennosta jäi mieleen että usein tavallisilla kuntoilijoilla harjoitusohjelman rytmittäminen koviin ja kevyisiin viikkoihin toimii kuin kommunismi, eli paperilla loistavasti mutta käytännössä ei ikinä, sillä kuormitukseen ja aikatauluihin vaikuttaa aina muu elämä, joka meillä ei-ammattiurheilijoilla vain harvoin on täysin optimaalinen harjoittelun ja kehittymisen kannalta. Luulen että Antin pointti tässä lausahduksessa ei ollut se etteikö harjoittelua kannattaisi jollain lailla rytmittää kovempiin ja kevyempiin jaksoihin, vaan se, että tuon rytmityksen tulisi nivoutua vaivatta mahdolliseen työ- ja perhe-elämään, tai mitä muita vastuita ja velvollisuuksia meillä onkaan. Tärkeintä on siis opetella kuuntelemaan oman kehon ja mielen viestejä ja katsomaan asioita kokonaisuuden kannalta. Yksittäisen treenin ei tulisi rikkoa tasapainoa, vaan ainoastaan horjuttaa sitä sen verran että elimistö kykenee vielä palautumaan ja superkompensaatio (suorituskyvyn kehittyminen) tapahtumaan. Itse en oikein vieläkään käytännössä osaa tätä, mutta sen merkitys on käynyt kantapään kautta selväksi ja yritän oppia ymmärtämään kokonaisuuden hallintaa yhä paremmin.
Vaikka illalla olo oli kieltämättä jo melko väsynyt, teki lihashuoltosessio kropalle palveluksen rankan päivän jälkeen. Hieroimme itseämme putkirullilla käyden kehon läpi pohkeista ylös päin alkuun hitaammin ja sitten vähän reippaammin rullauksin. Lopuksi venyttelimme vielä ylävartaloa parin avustuksella. Jostain syystä juuri yläkroppa tuntui olevan ihan jumissa, vaikken muistanut tehneeni sillä mitään erityisen raskasta. Aamun voimaharjoituksessa olimme kuitenkin kävelleet parin kanssa "kottikärryä", joten ehkäpä se sopivan erilaisena ärsykkeenä sai lihakset tuntumaan aroilta. Luennolla Antti oli sanonut, ettei mahdollista hierojaa kannata varata vielä alkuviikolle, vaan mieluummin aikaisintaan keskiviikolle, ja maanantain ja tiistain saattoi rohkeasti levätä. Niinpä vielä ennen nukkumaan menoa eräs luennolla hereillä ollut organisoi itselleen uuden hieronta-ajan maanantailta torstaille...
Kiitos vielä, Finntriathlon ja ihanat leirikaverit!
💜:llä Triathlonetar
Kommentit
Lähetä kommentti