Sääksitriathlon perusmatka 5.7.

Eilen aloitin kisakauteni perusmatkalla (1,5 km - 45 km - 10 km) Nurmijärven Kiljavanrannalla järjestetyssä Sääksitriathlonissa. Kuten edellisessä blogitekstissäni kerroin, kilpailemisen aloittaminen välivuoden jälkeen jännitti minua kovasti ja lähdinkin tähän kisaan tavoitteena saada ehjä ja henkisesti hyvä suoritus. 

Saavuimme kisapaikalle vasta pari tuntia ennen starttia, joten kisareittiin ei juuri ollut aikaa tutustua. Onneksi kilpailun Facebook-sivuilla oli edellisenä iltana mainittu pyöräreitillä olevasta huonokuntoisesta osuudesta, joten osasin asennoitua ajamaan tuon pätkän varovaisesti. Irrotin pyörästä satulan takana olevat juomapullotelineet, sillä kyseiset telineet eivät juuri kestä töyssyjä ja pullot lentävät herkästi pientareelle. Tyhjinä pullolineet olisivat olleet turhat, ja ainakaan ne eivät hajoaisi jos sattuisin kaatumaan. Pitää silti jatkoa varten etsiä paremmat telineet, mutta perusmatkan pyöräosuudelle riitti hyvin se nestemäärä joka mahtui ohjaamon aeropulloon, jonka kiinnitys on paljon tukevampi. 

Saimme auton parkkiin pienen kävelymatkan päähän vaihtoalueelta. Aikaa ei tosiaan ollut paljon, joten menin heti ilmoittautumaan ja viemään tavaroita vaihtoalueelle. Tässä kisassa ei jaetukaan uimalakkia, joten oli hyvä että olin ottanut sellaisen varulta mukaan. Vaihtopaikan sai valita itse ja löysinkin ihan hyvän kohdan joka oli helppo muistaa. Puolimatkan lähtö alkoi samalla kun laittelin varusteitani paikalleen, eikä omaankaan kilpailuinfoon ollut enää kovin kauaa aikaa. Kävin vaihtamassa kisa-asun ja sen jälkeen katsomassa uintireitin sekä pyörän ja juoksun lähtöpaikat. Infon aikana puin märkäpuvun puoleen väliin, söin yhden geelin ja siirryin sitten rantaan pukemaan loppuun ja fiilistelemään oloa vedessä hetken ennen starttia. Matkalla näin tutun triathlonkaverin Tribasen ajoilta ja koronasta huolimatta vaihdoimme tsemppihalit. Se teki hyvää, sillä tunsin olevani yhtäaikaa sekä rutinoitunut että eksyneenä kisatapahtuman keskellä. Onneksi parempi puoliskoni oli katsomassa perääni. 

Lähtöryhmäni startti pamahti liikkeelle klo 13. Uinnin alku oli yhtä sumppua enkä nähnyt eteeni. En oikein löytänyt vauhtia enkä rytmiä uintiin, en erottanut kaukana olevaa poijua edellä uivista kilpailijoista ja jäin uimaan liian sivuun muusta ryhmästä jääden ilman peesihyötyä. Vasta lähempänä matkan puoltaväliä aloin löytää jonkinlaista rentoutta uintiin, mutta suunnistin koko matkan miten sattuu eikä vauhti ollut kummoinen, mutta toisaalta en ole kova uimari muutenkaan. Pääsin rantaan uintiajalla 0:29:30,5 ja kävelin portaat ylös rannan ja vaihtoalueen välissä olevan rakennuksen toiselle puolelle, jossa vasta aloin hölkätä loppumatkan pyörän luo. Siirtymä oli melko pitkä, mutta olin päättänyt olla kiirehtimättä vaihdossa, vaan kuivasin jalat ja söin yhden geelin ennen kuin tartuin kypärään ja pyörään. Vaihtoon käytin melko tarkalleen 5 minuuttia. 

Pyöräilyyn lähdin rauhallisesti, sillä tunsin itseni hieman epävarmaksi enkä ollut vielä oikein syttynyt kisaan. Ajoin heti alussa noin 100 metriä harhaan käännyttyäni P-paikan suuntaan luullen kylttiä pyöräreitin merkiksi, mutta tajusin virheen samantien ja palasin oikealle reitille. Alkumatkasta jalat tuntuivat jähmeiltä enkä saanut pyöritykseen kunnolla voimaa kuin rentouttakaan. Ehkä noin 10 km ajamisen jälkeen sitten käännyttiin sille huonokuntoiselle pikkutielle josta oli varoiteltu. Se todella oli huonossa kunnossa, kulunut päällyste muistutti enemmän soraa kuin asvalttia, mutta siitä pystyi kyllä ajamaan kun malttoi mennä riittävän hiljaa ja tarkkailla tien pintaa koko ajan. Tien varrella näkyi silti useampikin kilpailija joka oli joutunut keskeyttämään tai pysähtymään todennäköisesti rengasrikon tai muun teknisen ongelman vuoksi. Oli pakko itsekin myöntää ettei reitti ollut kovin turvallinen, vaikka olin ensin naureskellut että kyllähän siitä läpi pääsee kun vaan katsoo mihin ajaa. 

Huonoa tietä kesti ehkä noin 5 km, sitten reitti palasi taas hyväkuntoiselle tielle ja tässä vaiheessa myös omat jalat alkoivat toimia. Sain ohitettua muutaman pyöräilijän, joista suurin osa oli kylläkin uupuneita täysmatkalaisia, mutta sekin antoi minulle lisää itsevarmuutta ja kisafiilistä. Matkan aikana otin kaksi geeliä ja sain juotua melkein koko pullon tyhjäksi -kisoissa olen vähän huono juomaan vaikka nesteen saanti on tärkeää. Sain nostettua nopeutta sen verran että pyöräilyn osuusajaksi tuli 1:22:15,8 ja keskivauhdiksi 32,82 km/h. 

Toinen vaihto oli jälleen hieman hidas, kun ähräsin ensin sukat ja sitten lenkkarit jalkaan. Aikaa meni melkein 2 minuuttia, mutta se ei haitannut, sillä en ollut tullut hakemaan sen kummempaa tavoiteaikaa. Sen sijaan olin iloinen miten hyvin kaikki oli toiminut tähän asti ja miten kilpailun flow oli saavuttanut minut täysin. Kaikki se väsymys, pelko ja ahdistus mitä viimeisen kolmen viikon aikana olin tuntenut, oli pyyhkiytynyt pois ja muistin miten kivaa kisaaminen parhaimmillaan on! Juoksu tuntui hyvältä eikä vatsa oikutellut ollenkaan, vaikka se on usein ollut ongelmana kisoissa. Juoksuosuus kierrettiin kolmena 3,3 km lenkkinä enimmäkseen pehmeällä pururadalla. Usein juoksussa kadotan osan tsempistä ja väsymys alkaa painaa niin mieltä kuin kehoa, mutta nyt tunsin itseni vahvaksi koko matkan, vaikka toki kilometrien taittuessa jalkoja alkoi painaa. Puolimatkalla kisannut seurakaveri juoksi pari kertaa vastaan ja vaihdoimme kannustushuudot, mistä tuli kivasti lisää tsemppiä. Kierrokset taittuivat melko tasaisesti ja vihdoin tuli se hetki kun sai suunnata maalia kohti. 

Tulin maaliin kokonaisajalla 2:51:41,5 ja olin oikein tyytyväinen aikaani, sillä en ollut lainkaan varma missä kunnossa olin ja pelkäsin pääsenkö edes kolmeen tuntiin. Juoksuosuus oli myös tyydyttävä 0:52:56,2 ja sen keskivauhti 5:17 min/km. 

Pystyin mielestäni tekemään oman tasoiseni suorituksen, johon tämän hetkisellä kunnolla oli edellytykset. 

Siispä vaikka tulokset ovatkin kaukana kärkiporukasta, mietin kannattaako minun sen takia tuntea huonoutta ja pelätä kisoja, jos kilpailun aikainen flow-tila on jo itsessään näin palkitseva? Laitoin helpottuneena valmentajalle viestin että jatketaan harjoituksia. Mieluummin lasken vähän rimaani ja treenaan sekä kisaan sen mukaan miten paukut milloinkin riittää, kuin että lopetan kokonaan vain siksi että koen riittämättömyyttä. Yritän olla tyytyväinen itseeni, vaikka samalla ihailen ja joskus kadehdin heitä jotka ohittavat minut mennen tullen. Me kaikki ansaitsemme kuitenkin olla oman elämämme triathlonisteja.