Strömman triathlon 26.7.2020

Päälimmäisenä mielessä on ilo sekä tyytyväisyys, ehkä myös helpotus ja jopa innostus. Sääksitriathlonin jälkeen treeni on ollut taas niin vaikeaa taaperrusta että ajatus tulevista kisoista tuntui raskaalta ja vastentahtoiselta. Kuitenkin nimi oli jo listassa, Strömman triathlonin perusmatkalla, eikä kisasta vetäytyminenkään ilman pätevää syytä olisi tuntunut hyvältä. Niinpä lauantaina pakkasin kilpailuvarusteet, tein viimeistelytreenin ja hurautin rankkasateessa oman kisahuoltajani kanssa Ruotsinpyhtäälle Loviisaan, missä yövyimme ennen kisaa. 

Perillä ilma oli sateisen ajomatkan jälkeen kirkas ja aurinkoinen. Vanha ruukkikylä oli kaunis ja viihtyisä vierailukohde jo sinällään, mutta varsinkin triathlonkisan tapahtumapaikaksi kerrassaan loistava. Uintireitti kulki rauhallisesti virtaavassa joessa, pyöräilyyn oli suljettu liikenteeltä melko hyväkuntoinen asvalttitie 10 km matkalta ja juoksuosuus kiersi 5 km pituisen lenkin metsäistä ja kumpuilevaa hiekkatietä. Kilpailua edeltävänä iltana oli mukava istuskella yhdessä ruukkikylän idyllisistä kahviloista, nauttia teetä ja raparperipiirakkaa sekä antaa perhosten heräillä vatsassa. 

Kilpailupäivän aamuna häntä löytyi taas koipien välistä. Motivaatiota piti etsiä, mutta se löytyi parhaiten tarttumalla rutiineihin. Siispä ensin aamupalalle ja ilmoittautumaan, sitten kävelemään juoksureitti ympäri, sitten huoneessa pienet rullailut ja venyttelyt, kisa-asun pukeminen, pyörän tarkistus, kisainfo ja lopulta märkäpuvun pukeminen miesten perusmatkan lähtöä sivusilmällä seuraten. Ehdin verrytellä vedessä hetken, se oli viileää. Uinnin lähtö tapahtui vedestä joen poikki merkatulta linjalta. Jättäydyin hieman taaemmas, sillä lähtölistassa oli  monta kovaa uimaria, joiden peesissä en mitenkään pysyisi. 

Pesukone pyörähti käyntiin ja siinä sitä taas mentiin virran mukana, tällä kertaa kirjaimellisesti. Uintireitti oli yksinkertainen 750 metriä yläjuoksulle ja sama matka takaisin, mutta yhteentörmäyksiä ei tarvinnut pelätä sillä kumpikin uintisuunta kulki omalla poijujen rajaamalla kaistallaan. Jäin kauas pääjoukosta, mutta se johtui tasoerosta jota minusta ei vielä ole kuromaan. Uin omaa uintiani, välillä tosin jonkun kainalossa tai jaloissa, kunnes joukko hajaantui ja oli tilaa uida. Käännöksen jälkeen olin melko varma että olen viimeinen, mutta kun pääsin rantaan ja vilkaisin taakseni, huomasin helpotuksekseni että vedessä oli vielä monta muutakin. 

Päivän paras hetki oli ehdottomasti koittanut kun sain kiskoa märkäpuvun pois päältäni ja hypätä pyörän satulaan! Olin luvannut itselleni että pyöräosuudesta saa ja kannattaa nyt nauttia, kun oli hyvä keli, suljettu tie ja koska pyöräily nyt vaan on kisoissa ihan eri kivaa. Hauskaa oli myös se kun sai napsia edellä ajavia kiinni, ei tietenkään niitä kovia, mutta joitain kisaajia kuitenkin jolla ei riittänyt pyörä tai jalka sen verran mitä minulla riitti. Pyöräilyreitti oli mutkikas ja kumpuileva, mutta sen verran nopea että energian nauttiminen meinasi muodostua ongelmaksi. Lopulta ensimmäisen lenkin loppupuolella tuli sopiva ylämäki jossa malttoi ottaa geelin, ja seuraavalla kierroksella toisen. Urheilujuomaa nautin tasaisesti pitkin matkaa.

Neljäkymmentä kilometriä on lyhyt luikautus ja pian hauskuus loppui, mutta onnistuneen pyöräosuuden jälkeen oli oikeastaan hyvä fiilis lähteä juoksemaankin, kun jalkoja oli säästynyt sen verran että niillä vielä tekikin jotain. Juoksussa huomasin ilokseni ettei toinen korvani, joka on aina tukossa, mennytkään lukkoon vaikka se oli sitä vielä aamulla tehnyt. Sen sijaan vatsa kipristeli vähän, mutta pahemmin vasta toiselle kierrokselle mentäessä. Juoksu tuntui melko vaivattomalta, jälkeenpäin mietin että enemmänkin olisi voinut yrittää pistää vauhtia, mutta toisaalta kovin kummoista vauhtireserviä en omaa muutenkaan ja vatsa kramppasi heti kun yritin yhdessä jyrkemmässä alamäessä rullata reippaammin. Kilometrit kuitenkin taittuivat hyvällä fiiliksellä ja minulle ihan hyvällä tahdilla, joten kaiken viimeaikaisen rämpimisen jälkeen kannatti nauttia. 

Maaliviivan ylittäminen tuntui hyvältä ja palkitsevalta, vaikkei palkinnoille asiaa ollutkaan. Miten hyvältä maistui urheilujuoma ja banaani, jopa sipsit joita tuskin koskaan syön! Iloisia ihmisiä pyöri ympäri maalialuetta ja tunnelma oli lämmin, kuten oli ilmakin. Lähdimme kisahuoltajani kanssa keräilemään kamoja ja valmistautumaan kotimatkaan. Ehkä ihan kaikkea en ollut rutistanut irti, sillä jaksoin vielä ajaa omat vuoroni automatkasta, mikä ei silloin onnistu kun olen vetänyt itseni ihan sippiin. Mutta ei sillä väliä, kisa oli niin antoisa ja piristävä, ettei sitä viitsi hukata pikkujuttuihin. Lisäksi kisassa oli mukava nähdä hyviä triathlontuttuja ja vaihtaa kuulumisia, kun usein puurtaminen on muuten niin yksinäistä. 

Mutta hei, enää kaksi viikkoa niin pääsee taas seuraavaan hullujen ulkoilmatapahtumaan, sillä oma nimi lukee myös Kangasala City Triathlonin puolimatkan osallistujaluettelossa. Tämän kuun loppuun mennessä pitäisi myös päättää mitä tehdä Joroisten puolimatkan osallistumismaksun kanssa, kun kilpailua ei enää pidetäkään. Uskaltaisiko sitä luottaa, että motivaatiota olisi ensi kesän Lahden IM 70.3 karkeloihin, johon peruunruneesta Joroisesta saisi siirron? Olisihan se hyvä välietappi Tahkon täydelle matkalle, joka kieltämättä on alkanut tuntua suurelle ja pelottavalle, mutta koska nimi on jo listassa...

Strömman triathlon, perusmatka naiset,

Kaisa Honkaniemi 

Kokonaisaika 2:38:20

Sijoitus 20/49

Uinti 31:15 (2:05 / 100 m) 

T1 2:03

Pyöräily 1:13:04 (32,8 km/h)

T2 1:43

Juoksu 50:13 (5:13 min/km)