Blogiesittely

Uusi vuosi ja uudet kujeet, sanotaan, joten tätä ajatusta seuraten päätin perustaa uuden triathlonaiheisen blogin vanhan kaisatri-blogini tilalle. Syy uuden luomiseen ja vanhan hylkäämiseen oli se, että halusin uudistaa blogini tyylin ja sisällön sekä kokeilla uutta julkaisualustaa.

Harrastan triathlonia kolmatta kautta ja kuulun jyväskyläläiseen Stamina Triathlon Club -seuraan. Viime syksystä asti olen hankkinut valmennusta oululaiselta TRIBase-valmennusyritykseltä, jonka loistavaan ja positiiviseen tiimiin on ilo kuulua. Sitä ennen sain apua harjoitteluun seurakaveriltani Petteri Hujaselta, joka aloitteli valmennustoimintaa nimellä Huju Training Team. Peten kanssa keskityimme erityisesti kehittämään juoksutekniikkaani, joka tuntui pitkän vammakierteen jälkeen olevan täysin kadoksissa. Ensimmäisen kisakauden päätavoitteenani oli Finntriathlon-organisaation järjestämä Tahkon perusmatka, mutta epäonnekseni kaaduin pyörällä pahasti pari päivää ennen kisaa ja osallistuminen jäi seuraavaan vuoteen, kesälle 2017. Silloin lähtöviivalle pääseminen olikin sitten hieno ja odotettu hetki, ja lopulta 1000 m uintia, 50 km pyöräilyä ja 11 km juoksua taittuivat 3 tuntiin 13 sekuntiin, mikä riitti 13. sijaan.

Triathlonissa minua kiehtoo lajin monipuolisuus ja haasteellisuus, jota kuitenkin voi  tavoitteenasetannalla säätää itselleen sopivaksi. Olen aiemmin harrastanut juoksua, mutta koin sen liian yksipuoliseksi ja myös jalkani saivat tuntea sen. Jatkuviin rasitusvaivoihin kyllästyneenä ja kaverin innostuksen tartuttamana päätin aloittaa triathlonin, jossa kuormitus jakautuisi tasaisemmin kehon eri osille ja harjoittelu olisi vaihtelempaa. Myöhemmin sain kuitenkin huomata ettei pelkkä monipuolisuus estä ongelmien syntyä, vaan siihen tarvitaan myös järkeä, malttia kuin onneakin. Lajin ehdoton suola on sen yhteisöllisyys. Harrastuksen kautta olen saanut lukuisia tuttuja niin treeneistä, leireiltä, kisoista kuin netin eri foorumeiltakin. Vertaistuki ja kannustus ovat mieletön motivaattori. Kukaan ei ymmärrä triathlonistia niin hyvin kuin toinen triathlonisti.

Tulevana kesänä tarkoituksenani on kisata edelleen perusmatkalla ja parantaa aikaani Tahkolla, jonka mäkinen kilpailureitti sopii keskisuomalaiseen kumpuilevaan maisemaan tottuneelle harrastajalle varsin hyvin. Myös Kangasala Triathlon on merkitty kisakalenteriin, sillä se on mukavan matkan päässä Jyväskylästä ja tapahtumasta on jäänyt aiemmilta vuosilta positiivinen fiilis. Poikkeuksena kahteen edelliseen kesään päätin tänä vuonna ilmoittautua pidemmälle Super-matkalle aiemman Kuntoplus-matkan sijaan. Luultavasti yritän saada myös alkukesälle jonkin lyhyemmän kisan tai vaihtoehtoisesti kisanomaisen treenin, jolla karistaa karstat ja päästellä höyryjä ennen isompia koitoksia.

Tulen kirjoittelemaan juttuja harjoittelusta, tapahtumista ja kisoista sekä sattumuksista ja oivalluksista joita matkani varrella kohtaan. Toivon että voin tarjota Sinulle hyviä lukuhetkiä blogini parissa, ja kenties lisäinspiraatiota omaan treeniarkeesi. 

Terkuin,

Triathlonetar 💙



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ironman Tahko 14.8.2021

Janosik extreme triathlon

Ensimmäinen puolimatkan triathlon