Mielen voima -ensimmäinen puolimaraton

Kevät on ihmeellistä aikaa. Hämmästelen vuodesta toiseen miten nopeasti kaikki muuttuu. Pimeys ja kylmyys väistyvät valon ja lämmön tieltä, harmaus puhkeaa kirkkaaseen väriloistoon, hiljaisuus täyttyy äänillä. Yhtäkkiä elämää on joka puolella varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Myös oma vointini on tehnyt lähes täyskäännöksen. En tiedä miten tämä tapahtui, mutta yhtäkkiä huomasin olevani paljon pirteämpi ja vahvempi. Viimeistään onnistuminen ensimmäisellä puolimaratonillani katkoi pahat kielet pääni sisällä ja antoi valtavan itseluottamuksen tuleviin kisoihin.

On aika hurjaa millainen vaikutus mielellä on onnistumiseen. Ehkä viikko ennen kisaa päätin että tavoittelen 5 min/km vauhtia ja alle 1:50 aikaa. Kilometrivauhti oli täysin hatusta heitetty, se vain tuntui hyvältä ja selkeämmältä kuin joku 5:05 tai vastaava. Itseasiassa suhtauduin koko tavoitteeseen täysin naiivilla itsevarmuudella enkä jaksanut ajatella sitä sen kummemmin.

Vasta lähempänä kisaa kävin juoksua läpi hieman yksityiskohtaisemmin. Enemmän intuitioon kuin järkeen luottaen päätin, missä ottaisin geelit, ja pahemmin hermoilematta päättelin missä kohtaa luultavasti tuntuisi pahalta ja kuvittelin itseni juoksemassa helposti senkin läpi. Puolimaraton oli vain hieman reilut 21 kilsaa, eli käytännössä neljä kertaa vähän päälle vitosen lenkki. Kävin etukäteen läpi koko kisapäivän, tietyt tärkeät vaiheet, mitä tapahtuisi mihinkin aikaan, ja kun ne olivat selvillä, ei tarvinnut enää hermoilla viimehetkellä.

Tottakai jännitin edellisenä iltana ja kisapäivän aamuna, mutta en paskat housussa, vaan pikemminkin odotin että pääsisin kokemaan sen onnistumisen johon olin jo mielessäni eläytynyt. En toki ollut ihan satavarma oliko asettamani tavoite realistinen, mutta sitä varten oli se takaportti että tämä oli vasta ensimmäinen puolimarani ja tärkeintä olisi saada mukava ja positiivinen kisakokemus, joten tavoite ei ollut sillä tavalla ehdoton. En myöskään miettinyt sitä mikä tuska olisi edessä, sillä olin päättänyt että juoksu sujuu hyvin ja selviän hienosti maaliin.

Olin kisapaikalla noin 45 minuuttia ennen starttia. Hain numerolappuni, kävin vessassa ja vaihdoin vaatteet. Oli aika viileä ilma, mutta en hermoillut onko minulla sopivasti päällä, vaan puin vaan ne vaatteet jotka päällä olin päättänyt juosta, sillä muuta en ollut varannut mukaan. Kävin verryttelemässä ja vaihdoin muutaman sanan tuttujen kilpailijoiden kanssa. Kenkiä kyllä mietin viimeiseen asti, ja lopulta päädyin kevyempiin kisakenkiin. Viimeisenä valmistautumisena otin geelin viisi minuuttia ennen starttia ja siirryin lähtöviivalle.

Lähtöpaukusta eteenpäin kaikki oli valehtematta upeaa. Olin päättänyt vain heittäytyä ja juosta fiiliksellä, joten oloni oli vapautunut ja pystyin nauttimaan juoksusta. Sää oli hyvä, reitti oli tuttu ja minulle mieluinen. En seurannut sykkeitä, katselin vain vauhtia ja ihmettelin miten kevyeltä juoksu tuntui vaikka vauhti oli koko ajan lähempänä 4:30 kuin 5:00 min/km jota olin kaavaillut. Tiesin etten pystyisi koko matkaa säilyttämään tuota vauhtia, mutta päätin pelata riskillä koska juoksu tuntui kuitenkin rennolta ja helpolta enkä nähnyt syitä hidastaa. Vasta jälkeenpäin näin että juoksin koko kisasta yli 90 % MK-sykkeillä, mutta se ei tuntunut yhtään siltä vaan etenin täysin flow-tilassa.

En siis seurannut muuta kuin mittarin näyttämää vauhtia ja kehoni tuntemuksia. En tiennyt paljon aikaa on mennyt tai minkä verran matkaa on jäljellä. Palokan jalkapallokenttien kohdalla eli noin puolessa välissä matkaa otin toisen geelin ja vettä huoltopisteeltä. Tässä kohtaa juoksu alkoi jo hieman painaa mutta vauhti pysyi vielä hyvänä. Noin viidentoistakilometrin kohdalla lihakset sitten väsyivät, juoksuasentoa oli vaikea pitää, jalkoihin alkoi sattua ja vauhti vain tippui. Energia alkoi hieman vähetä ja kaipasin nestettä. Hoin mielessäni "olen juonut ja ravittu" ja koitin kuvitella että näin todella on, ja se hieman piristi oloa.

Vaikka jalkapohjiin sattui, janotti, vähän jopa itketti ja vatsaan sekä pakaroihin tuli lieviä kramppeja jotka helpottivat hengittelemällä, nautin kokemuksesta ja siitä että tunsin jo olevani voittaja. Väsymyksen syvetessä mantrat muuttuivat niin hämäriksi etten edes kehtaa sanoa, mutta jonkin hokeminen auttoi jaksamaan. Piti vain juosta, piti vain jaksaa. Niihin kahteen kyllä kykenisin ja matka väheni koko ajan.

Kilometri ennen maalia sain lisää voimaa siitä tiedosta, että kohta tämä loppuisi, ja sain vauhdin taas nostettua ja otin vieläpä reippaan loppukirin. Varmaan juuri siitä sain sen mielettömän lisän itseluottamukseeni, siitä että väsymys ja kipu eivät olleetkaan niin rajoittavia asioita kuin uskoin. Ne eivät mahtaneetkaan minulle mitään. Mikään tulevista kisoista ei tuntunut enää pelottavalta. Kylmä vesi, raskaat mäet, vatsakivut juostessa -ne kaikki olisivat vain ohimeneviä ja voitettavissa olevia tuntemuksia. Pystyin käskyttämään väsyneitä jalkoja ja tulin maaliin. Perkele tulin maaliin!

Eikä minun arvoni ollut kiinni sijoituksestani tai loppuajasta. En minä välitä mitä muut minusta ajattelevat. Minä en pelkää tehdä virheitä enkä pelkää tehdä asioita omalla tavallani. Yritän olla pelkäämättä sitä että olen täysin naurettava tai jonkun mielestä epämiellyttävä. Olen kuitenkin vain yksi ihminen miljardien joukossa, ei minun tarvitse kantaa yksin kaikkea hyvässä tai pahassakaan, ja se on aika vapauttavaa. Urheilusta löytyi yllättäen hauska ja leikkisä puoli. Voi pistää kaiken likoon, mutta jos ottaa liian suuren riskin tai muuten epäonnistuu, ei tule konkurssia, kukaan ei kuole, tai mitään muuta hirveän vakavaa ei kuitenkaan tapahdu.

En tiedä kauan pystyn elättämään tämän oivalluksen tuomaa helpotusta, mutta nyt tuntuu ihanalta ainakin urheilun suhteen. Ilmoittauduin vielä muutamiin uusiin kisoihin ja päätin ottaa tavoitteeksi yhteensä kymmenen starttia tälle vuodelle, oli sitten kyseessä pieni hölkkätapahtuma kuin isompi triathlonkisa. Fiilikset tulevat varmasti vaihtelemaan ja vaikeitakin hetkiä tulee, koska ne kuuluvat jokaisen elämään, mutta jospa se pahin ahdistus murenisi ja hälvenisi yhä ohuemmaksi tuntemukseksi, jonka voisi omin voimin puhaltaa pois.

Puolimaratonin loppuaika oli 1:48:52 ja keskivauhti 5:02 min/km. Aion luottaa intuitioon jatkossakin.