Finntriathlon Joroinen

Blogin osalta on tullut vietettyä parin viikon hiljaiseloa, vaikka tässä välissä oli Joroisten Finntriathlon jossa kävin itsekin kisailemassa joukkueviestin uintiosuuden verran. Kelihän oli lämmin ja kilpasarjalaisilla oli tästä johtuen märkäpukukielto, kun taas meillä kunto- ja joukkuesarjalaisilla oli vapaus märkäpuvun käyttöön. Tästä huolimatta päätin itse uida ilman märkkäriä, kun vesi kerran oli sopivan lämmintä ja oli mahdollisuus kokea jotain uutta sen lisäksi, että ylipäätään uin ensimmäistä kertaa puolimatkan kisassa. Aikatavoite oli hieman hatusta vedetty 35 - 40 minuuttia, ja siihen nähden olen ihan tyytyväinen omaan 40:53 aikaani.

Joroisten kisa oli pitkään ollut mielessä joskus kokea muttei kuitenkaan tämän kesän suunnitelmissa, ennen kuin seura- ja valmennustiimikaverini Hanna-Mari kyseli uimaria joukkueeseen jossa hän pyöräilisi ja hänen veljensä Toni juoksisi. Laitoin "hakemuksen" sisään ja ilokseni Hansu huoli minut vastaamaan uintiosuudesta, vaikka treenialtaassa häviänkin tälle supernaiselle mennen tullen. Varasin majoituksen samasta paikasta Hanna-Marin ja tämän miehen kanssa, ja kisaviikonlopun perjantaina istuin Hansun kyydissä nokka kohti Joroisia. Pääsimme hyvissä ajoin illalla perille, ja kisakansliassa minulle viimein selvisi joukkueemme nimikin: Melkein sisarusparvi. Olipa osuvan nimen keksinyt tälle kokoonpanolle, ajattelin ja otin vastaan oman varustepussini.

Majoituimme Varkauden Kuntorannassa ja nukuin yöni hyvin. Kisa-aamuna olo oli kuitenkin vähän löysä ja kaikkea muuta kuin virittynyt edessä olevaa suoritusta varten. Ilma oli kuuman kostea jo aamusta alkaen, ja osa ennusteista lupaili ukkosta toisten taas povatessa pelkkää sadetta. En oikein osannut latautua muuten kuin tunkemalla kurkkuun kahvia ja ajattelemalla että olkoon muuten millainen rasti tahansa, mutta joukkueen eteen tehdään se mitä tehtävissä on ja näillä mennään.

Kohta jo ajelimmekin autolla kohti Joroisia ja uinnin lähtöpaikkaa Valvatusta, kun matkalla saimme vielä tietoomme että starttia aikaistetaan ukkosriskin takia puolella tunnilla. Muuten ihan hyvä veto kisan johdolta, mutta tiedotuksen olisi ehkä voinut hoitaa kattavamminkin kuin pelkän Facebookin kautta, jonne kaikki eivät kuulu tai muuten välttämättä kisa-aamuna enää seuraa. No, onneksi olimme hyvissä ajoin liikkeellä ja lisäksi riittävän paatuneita someaddikteja saadaksemme tiedon. Muuten järjestelyt toimivat hyvin: kisa-alueella oli tarpeeksi bajamajoja ja banaania selvitäkseni uinnin lähtöön asti.

Odotteluaikana siis tyhjensin rakkoani ja täytin vatsaani banaanilla. Kävimme Hanna-Marin kanssa läpi zipin vaihdon ja verryttelin sekä vedessä että kuivalla maalla. Jännitys alkoi hieman kohota, kun kilpasarjojen lähtö koitti. Toisaalta olin edelleen vähän pihalla kaikesta, paitsi siitä että kohta mentäisiin veteen, räpiköitäisiin siellä hetki ja sitten saisin olla taas ihan pihalla, koska oma osuuteni olisi jo hoidettu ja Hanna-Marin mies huolehtisi minutkin pois Valvatukselta ja ajaisi meidät kisakeskukseen, jossa loppupäivä kuluisi muita osuuksia seuratessa.

Ja näinhän se suunnilleen meni. Rolling start teki lähdöstä mukavan, mutta huurtuneet uintilasit kompensoivat tilanteen ruusuisuutta tehokkaasti. Hassua oli, että vielä lähtökarsinassa olin oikeassa reunassa, kun ensimmäisellä poijuvälillä päädyinkin aivan joukon vasempaan laitaan. Oma fiilis uinnista oli "yhtä siksakkia", mutta kellon mukaan metrejä ei tullut merkittävästi ylimäärin. En kuitenkaan nähnyt poijuja ennen kuin ne olivat lähes nenäni edessä, joten suunnistukseni perustui täysin parviälyyn, eli siihen että uidaan jotakuinkin sinne minne muutkin. Muuten oli kyllä mukava uida ilman märkäpukua kuin naamaan osuvia potkujakaan. En tiedä olisiko pitänyt tuntua pahemmalta, mutta en ehkä uskaltanut keskittyä kauhomaan kovemmin kun olin jatkuvasti hieman epävarma suunnasta, ja toisekseen kovempi kauhominen ei välttämättä vie muuta kuin enemmän energiaa jos uintitekniikka ei ole täysin kunnossa. En kuitenkaan ollut viimeinen vedestä noussut ja Hansu pääsi pyörälle hyvistä asemista. Lisäksi sain itselleni hyvän kokemuksen valmistautumiseen kohti kokonaista puolimatkan kilpailua, jonka olin ajatellut tavoitteeksi 2019 kesälle.

Loppupäivän voisi tiivistää yhteen sanaan: sade. Vettä tuli kuin aisaa, mutta porukka kesti sen urheasti. Istuskelin passiivisena ja hyödyttömänä Tribasen huoltopisteen takana sateenvarjon alla koittaen kannustaa ohi juoksevia kilpailijoita jos satuin heitä tuntemaan ja vielä muistamaan nimeltä. Mietiskelin samalla että kyllä minä olen sen verran näiden kyläkisojen nainen että saa Turku ja Lahti selvitä ilman minua vielä ensi vuodenkin, sillä minä annan ääneni Joroisille. Ei meikäläisestä oikein ole hypettämään isoja brändejä, kunhan saa painella menemään zippi nilkassa niin se on se juttu minulle.

Meillä meni kisa ihan hyvin. Olimme sijalla 15/34 ja yksilöinä teimme kaikki omaan tasoomme nähden hyvät suoritukset. Kuitenkin tunnistin itsessäni jo pientä kisaväsymystä ja aiemmin tehty päätös jättää heinäkuun viimeinen viikonloppu vapaaksi tuntui oikealta. Samoin elokuun ensimmäinen viikko on kisoista vapaa, mutta kauden päätähtäin Tahko onkin sitten jo nurkan takana. Suurimpana tavoitteena on ehkä sittenkin ihan vaan kisasta nauttiminen. Uskon että toivomani aikaparannus tulee siihen sitten kaupan päälle.