Kuopio Triathlon 7.7.

Viime lauantaina kävin Kuopiossa vetäisemässä kesän toisen triathlonkilpailuni, jossa matkana oli tälläkin kertaa sprintti. Uudistunut Kuopio Triathlon järjestettiin nyt toista kertaa hotelli Iso-Valkeisen rannalla, joka oli mielestäni erittäin toimiva paikka kisakeskukselle. Uinti kiersi yhtenä kolmion mallisena lenkkinä ja lähtö tapahtui rolling starttina. Pyöräosuus ajettiin kahtena kymmenen kilometrin lenkkinä ylittäen Kallansillat, ja juoksureitti kiemurteli metsäpolulla sekä kauniilla puistomaisella asuinalueella ja kierrettiin pyöräilyn tapaan kahtena kierroksena.

Kilpasarjan lähtö starttasi klo 16, mutta olimme kisa- ja matkakaverini kanssa paikalla jo ennen puoltapäivää päästäksemme autolla kisakeskukseen ennen tiesulkuja. Odotellessa oli mukava seurata kuntosarjan ja lasten kilpailuja virittäytyen asteittain kohti kisamoodia. Puoli kolmelta oli kilpasarjan info jonka jälkeen oli vielä tunti aikaa starttiin. Pyörä oli jo vaihtoalueella ja kisa-asu päällä, joten aikaa jäi hyvin viime hetken vessassa käynnille ja vaihtopaikan järjestelylle. Puin märkkärin jo hyvissä ajoin niin että ehdin noin puolelta veteen verryttelemään. Reilu viisi minuuttia ennen lähtöä otin geelin ja hörpyn vettä. Sitten asettauduin lähtökarsinaan, josta lähtömerkin jälkeen ripeällä mutta rauhallisella siirtymisellä veteen ja uimaan kohti ensimmäistä poijua.

Uinti tuntui jo verryttelyssä hyvältä ja lähdinkin tälle osuudelle itsevarmana sekä parempaa aikaa odottaen kuin Vantaalla. Rolling startin ansiosta lähtö tapahtui mukavan väljästi, mutta silti sain parikin tyyppiä kylkeeni kolmion ensimmäisellä sivulla ja osa tuli härskisti yli. Toki peesaus on uinnissa sallittua ja kontaktit kanssakilpailijoihin ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta yliuiduksi tulo alkoi keittää kun ympärillä olisi ollut hyvin tilaa ohittaa vähän kauempaakin. Uintirytmi meni sen verran sekaisin että pysähdyin hetkeksi paikoilleni ja otin uuden lähdön. Myös takasuoralla tuli ahtaita paikkoja ja aina välillä joku oli edessä, jaloissa tai kyljessä, but that's part of the game.

Uinti 13:44
T1 02:01

Sain mielestäni melko hyvän ja ripeän vaihdon. Juostessa märkkäri lanteille ja pyörän luona loputkin raajat puvusta ulos, numerolappu vyötärölle ja kypärä päähän ennen pyörän talutusta merkille. Mutta pyörän lähdössä mokasin kun kengille hyppääminen ei mennytkään kuin elokuvissa, vaan toinen kenkä jäi laahaamaan tienpintaan ja irtosi polkimesta. Jouduin peruuttamaan pari metriä ja poimimaan kengän maasta, ennen kuin sain sen ängettyä jalkaani ja kiinni polkimeen. Paitsi että tuhlasin kallista aikaa, jouduin myös olemaan yksi niistä pyörällevaihtojen tunareista joita kesästä toiseen kirotaan. Avoin anteeksipyyntö kaikille! Tiedän mitä tulen jatkossa harjoittelemaan.

Pyöräily on kisoissa lempiosuuteni ja ehkä myös vahvin lajini, joten vaihtokämmeistä huolimatta pääsin heti hyvään ajofiilikseen, varsinkin kun Kuopion pyöräreitti on sekä maisemiltaan että profiililtaan minulle erityisen mieluinen. Pääsin ohittamaankin muutamaan kerran, mutta sprinteissä ongelmani on aina että matka loppuu jo silloin kun itse olen vasta päässyt käyntiin, ja niin tuntui käyvän nytkin. Kengiltä nousu tapahtui sentään ilman ongelmia ja sain talutettua pyörän nopeasti vaihtopaikalle, jossa kypärä pois, juoksulippa tilalle, lenkkarit jalkaan ja numerolapun kääntö etupuolelle.

Pyöräily 35:56
T2 01:31

Juoksuun siirryin hyvällä fiiliksellä, etenkin kun Tribasen tiimikaveri Lotta oli lähtöalueella kannustamassa ja heitti läpsyt kanssani. Lähes joka kisassa ongelmani on heikko juoksupää, motivaatiota ja asennetta ei kerrassaan ole tahtonut löytyä kun väsymys jo hieman painaa enkä koe juoksussa samanlaista itseluottamusta kuin pyörällä. Mutta nyt jalka oli napakka ja asenne päättäväinen: tänään ei säästellä! Toiselle kierrokselle käännyttäessä joku huusi että olen viidentenä ja päätin että ohitseni ei ainakaan mene kukaan. Edessä ei ensin näkynyt muita naisia, mutta myöhemmin vastaan tuli vielä pari selkää jotka nappasin yksitellen kiinni elätellen varovaisia toiveita mitalista. Varmistaakseni ettei kukaan tule ohi puristin vielä viimeisetkin voimat loppukiriin ja saavuin maaliin pallea krampaten. En tiennyt sijoitustani, mutta lopulta sain kuitenkin tyytyä viidenteen sijaan, samaan kuin viime vuonna, mutta aika parani vuoden takaisesta kuutisen minuuttia ja olin todella tyytyväinen. Oma viiden kilometrin juoksuennätys parani myös hieman, mistä olen iloinen.

Juoksu 22:36
Kokonaisaika 1:15:51



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ironman Tahko 14.8.2021

Janosik extreme triathlon

Ensimmäinen puolimatkan triathlon